Hän pyrki aina hoitamaan kaiken siististi. Vaikka hän ei uskonut suoranaiseen kolminkertaisuuden sääntöön - siihen, että kaikki palautuisi hänelle kolminkertaisesti takaisin - hän uskoi, että energia maailmassa siirtyi. Se, että energia liikkui, ei tarkoittanut sen liikkuvan aina vastavuoroisesti, vaan kaaos vaikutti siihen, mihin perhosvaikutus kohdistui. Kaaosteoria. Siihen hän uskoi.
Siksi, kun hän antoi kritiikkinsä ihmisille, hän antoi sen yleensä asiallisesti ja kauniisti. Ei ollut tarpeen aiheuttaa pahaa, ellei sille ollut todella aihetta. Oli useita sellaisia, jotka reagoivat huomattavasti ärhäkämmin asioihin ja sitten oli toki niitä, jotka eivät sanoneet koskaan mitään, jos pahoittivat mielensä. Mutta Hän halusi hoitaa kaiken siististi. Jos ei puhuisi, mikään muuttuisi. Mutta jos puhuisi rumasti, sillä olisi seurauksi. Jotta kaikki siis sujuisi parhain päin, hän oli ystävällinen ja miellyttävä, eikä tahtonut pahaa. Se ystävällisyys oli automaattonen ja pyyteetön lahja hänen rakkailleen ja toisaalta myös vähemmän rakkaille ihmisille. Ratkaisunhakuisuuden vuoksi hänen kanssaan ei polkujen ollut loppupeleissä kovin helppoa edes mennä solmuun, eikä hän suuttumalla suuttunut järin helposti. Suurin osa ihmisistä osasikin ottaa palautteen vastaan.
Mutta.
Aina silloin tällöin tulee joku, joka ei kykene olemaan asiallinen tai olemaan Hänelle ystävällinen takaisin. Aina oli niitä, jotka ylpeydessään kärisivät kuin kiirastulen ensikertalaiset. Ensisijaisesti Hän yrittää unohtaa kaiken sellaisen, sillä ymmärrettävissä ovat toki defenssit, joilla Eris huvitti itseään kuolevaisia seuratessaan.
Vaan eräs taho. Etovaa rivientakaista riettautta. Kosketus sinne, tänne, aivan väärällä tavalla. Pikkutyttömäistä sössötystä ja donitsimunkkien asettamista povelle. Katso munkkejani. Voi hyvää päivää.
Hän oli joutunut huomauttamaan epämiellyttävästä käytöksestä asiallisesti. Sellaisesta, josta kuka tahansa muu olisi voinut repiä pään irti. Mutta ei. Hän oli sanonut kauniisti. Ystävällisesti. Jopa pahoitellut, että joutuu sanomaan asiasta. Hän oli painottanut, että tämä ei tarkoita, etteikö oltaisi yhä ystäviä. Etteikö voitaisi juhlistaa yhdessä. Etteikö voitaisi tavata aivan kuten aiemminkin. Kunhan vain jätettäisiin pois se epämiellyttävä seikka, että taholla oli tapana lähestyä väärää ihmistä väärällä tavalla.
Taho nakkeli niskojaan ja kivahteli pikselisanoissaan. Hän yritti pehmitellä vielä, mutta harvasanaisuudesta jo näki, että Taho oli myrkyllisenä, eikä tuolle mennyt jakeluun, miksi oli tehnyt väärin. Taho todennäköisesti kuitenkin aisti, että oli parempi edes teeskennellä. Jos Taho oli kyennytkin olemaan tuhoisa muiden ihmisten yhteyksiä kohtaan, jokin Hänessä oli aina ollut sellaista, että pienet huonoitsetuntoiset tytöt pelkäsivät.
Ne, kuten Tahokin, ymmärsivät sen, että Hänen aamiaismuroihinsa ei kannattanut virtsata.
Sillä vaikka Hän oli hyvyyden ja ystävällisyyden perikuva niin halutessaan, osasi hän muuttua yhdellä painalluksella maailman pimeimmäksi olennoksi. Se kylmä viha, johon hän kykeni, oli energialtaan yksi voimakkaimpia aseita, ikään kuin painajaismaailman varjojen lonkerot olisi noudettu mustuudesta hänen kättensä jatkeiksi. Hän oli hyvä ystävä, hyvä kontakti... mutta hyvin pelottava vihollinen. Eikä hän toki ollut sitä aivan pienistä asioista, eikä herkästi tärkeimmille ihmisilleen. Vain tarvittaessa. ...Ja se vain tehosti voimaa. Sitä, jonka aisti hyvinäkin päivinä pehmeän kuoren alta yön violettiharmaana vavahtelevana, värisevänä energiana kuin lähestyvän ukkosen.
Niinpä, kun Hän kuuli Tahon valehdelleen keskustelusta hyvin paksusti, Hän oli vain hiljaa. Hiljaa ja mietteliäs. Hän tekisi ensin taustatyön, opiskelisi Tahon heikkouden ja imisi sen kaaosdataan. Hän ei huutaisi. Hän ei ärisisi. Hän ei aloittaisi lynkkauskamppanjaa, kuten naivit ihmiset tapasivat tehdä. Ehei. Hän sekottaisi mielensä maistuvimman myrkyn, jossa oli hyppysellinen rakkautta, iloa ja ystävällisyyttä. Kaikkea kohtaan. Sekä ekstramausteena ripaus välinpitämättömyyttä kitkemän huomiosta saatu nautinto. Piilevänä aineena, ikään kuin alkoholina pirtelödrinkissä, oli Abyssin pimeys. Tämä mangonmakea myrkky oli voimakkaampaa kuin yksikään Tahon valheista ja juoruista koskaan. Se vaikutti hitaasti, mutta varmasti. Sitä juodessaan, pikkuhiljaa, Taho tulisi huomaamaan, että oli pelkkä hiiri kissataloudessa
Aijaijai. Sellainen voi olla hyvin vaarallista. Rakkaudella kätketty myrkyn maku on mitä tehokkain tapa kuolettaa ihminen omiin, alkuperäisiin myrkkyihinsä. Rakkausmyrkky muuttaa alkuperäisen myrkyn hapoksi, joka jäytää sisältäpäin. Hän olisi suloisin, kiltein, mukavin, ystävällisin ja leiskuvin persoona, säihkyen koko feeniksin potentiaalillaan maailmalle tultaan. Se nostaa kateuden, ärtymyksen ja juoruilun äärimmilleen, tehden siitä niin läpinäkyvää, että lopulta jokainen ympärillä huomaa valheiden verkostot. Niitä ei enää voisi kätkeä. Eikä Hän joutuisi tekemään kerrassaan mitään pahaa kellekään. Vain olemaan oma itsensä kohotettuna hurmaavimpaan potenssiin.
Vai "kylmät välit"? No, nyt ainakin on.
Aijaijai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti